Vika ei ollut kiloissani. Karistin kiloja, mutta olin yhä onneton. Vika ei ollut stressaavassa työpaikassa, vaihdoin työpaikkaa ja silti olin onneton. Kaikki muukin muuttui. Myönnän, että moni asia otti kierteen huonompaan suuntaan. Elämä meni uusiksi ja pysyi silti täysin paikallaan. Olin onnettomampi kuin koskaan. Koti, jonne ennen oli kiire päästä ja jossa aina oli ollut hyvä olla muuttui paikaksi, jossa kävin nukkumassa ja syömässä. Pakenin ja viivyttelin. En laskenut päiviä lomaan vaan sen loppumiseen.
Hoikistunut nainen oli itsevarmempi ja kauniimpi. Miesten huomio tuntui hyvältä. Puoliso ei kehunut, ei nuorena eikä nyt. Jos kerjäsin kehua sen sain, mutta ei se ollut sama asia. Kun muut huomasivat minut, hän kehui kyllä. Mielestäni se vain tapahtui liian myöhään. Kun puhuin eroamisesta, hän totesi olevan väärin jos lähtisin nyt, kun olin hyvännäköinen. Hän oli mustasukkainen.
Olen kasvanut aikuiseksi naiseksi. Tiedän mitä haluan elämältä. Haluan asioita, joita hän ei halua. En halua asioita, joita hän haluaa. Eniten haluan rakastaa. Rakastaa intohimoisesti. Joku väittää, että omaan puolisoon voi rakastua uudelleen. Onko se mahdollista? Miten se onnistuu? Pitääkö ensin erota ja palata sitten takaisin yhteen? Vai pitääkö unohtaa koko asia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielelläni kuulisin kommenttisi.