Kylläpä tuntuu hassulta ajatella asiaa näin, mutta jos minulta kysytään niin paras aika vuodesta erota on ehdottomasti keväällä. Toisaalta, ei minulla ole kokemustakaan muusta kuin keväällä eroamisesta. Osaisin kuitenkin kuvitella, että keväällä luonnon herääminen talviunesta ja sen jälkeen koittava kesä tekevät eroprosessista paljon helpompaa kuin synkkä syksy ja sitä seuraava perhejuhlien kausi.
Tapasin melko pian eropäätöksen jälkeen uuden ihmisen. Ihan sattumalta ilman tarkoitusta tutustua keneenkään. Minunhan piti rauhassa totutella olemaan yksin ja opetella rakastamaan itseäni ihan kaikessa rauhassa. Ennen kaikkea minun piti olla erittäin ronkeli sitten kun uuden ihmisen elämääni sisään päästäisin.
Elämä vaan ei taaskaan mennyt ihan niinkuin ajattelin. Tapasin siis uuden ihmisen - ihan sattumalta. Tapailimme ensin harvakseltaan. Ajattelin viettäväni muutamia iloisia ja lohdullisia hetkiä tämän uuden ihmisen seurassa. Ajattelin, että hän on se laastari, joka eheyttää minua. Vaikka enhän minä tainnut kauhean rikki olla edes. Olin niin kauan ollut suhteessa joka ei toiminut.
Uusi suhde eteni pikku hiljaa, kevät muuttui kesäksi. Ensin sovittiin, ettei tavata muita ihmisiä tai jos tavataan, niin sitten ei enää tapailla toisiamme. Tapasimme useammin ja useammin. Pidimme yhteyttä lähes joka päivä. Jossain kohdassa lakkasin merkitsemästä kalenteriini päiviä, jolloin tapasimme. Ennen pitkää pohdimme yhdessä, että pitäisikö suhteesta tehdä oikea suhde. Sellainen, johon molemmat panostaisivat oikeasti. Yhtälö ei ollut helppo. Päätimme kokeilla, ajatellen, että eipähän sitten ainakaan jää askarruttamaan olisiko siitä voinut oikeasti tulla jotakin.
Luulen, että siinä hetkessä tietty raja oli saavutettu. Se raja, jossa uusi ihmissuhde alkaa väistämättä kääntyä vakavammaksi tai sitten se vaan hajoaa mahdottomuuteensa. Jonkinlainen saturoitumispiste. Ajatus siitä, että ei enää tapaisi toista ihmistä alkaa tuntua kurjalta.
En minä vieläkään oikein uskalla hengittää. Enkä minä vieläkään oikein uskalla rakastaa. Uskallan välittää. Uskallan sanoa ääneen, että välitän. Että välitän oikein kovasti. Että toinen on tärkeä. Mutta kyllä minä vielä pelkään kovasti. Pelkään, että menetän. Että sattuu ja pettyy. Kovin yritän elää päivän ja hetken kerrallaan. En miettiä turhia. Yritän nauttia pienistä onnen hetkistäni. Yritän uskoa, että se toinen ihminen todellakin tarkoittaa kaikkea mitä sanoo. Yritän unohtaa kaiken muun kokemani. Antaa uudelle ihmiselle ja itselleni mahdollisuuden.
Keväällä on helppo erota. Kesällä on helppo tutustua. Syksyllä on helppo ihastua. Joko talvella uskallan rakastaa?
